PARASTA -hanke (2021-2023)
PARASTA -hanke (2021 – 2023), Parikkalan ja Rautjärven seutujen työllisyyden edistäminen
PARASTA -hanke on Laptuote-säätiön Parikkalan ja Rautjärven kuntien alueella toteuttama hanke. Se toteutetaan Kaakkois-Suomen TE-toimiston työllisyyspoliittisella avustuksella.
Kohderyhmänä ovat pitkään työttömänä olleet työnhakijat, osatyökykyiset sekä nuoret ja maahanmuuttajat. Hankkeen aikana henkilöt työskentelevät Parikkalan työpajoilla työkokeilu- tai palkkajaksolla. Yksilö- ryhmä- ja työvalmennuksen keinoin hankkeen asiakkaita valmennetaan eteenpäin työhön ja/tai ammatillisiin opintoihin asiakkaan omien tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on löytää yksilöllisiä työllistymis- ja koulutusratkaisuja sekä vaikuttaa Parikkalan ja Rautjärven seutujen työllisyyteen.
Hankkeen palveluihin ohjaudutaan Kaakkois-Suomen TE-toimiston ja Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskuksen kautta.
Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä lähettäjätahon sekä alueen yrittäjien kanssa työpaikan, työkokeilu-, palkkatuki- ja edelleensijoituspaikkojen löytämiseksi.
Yhteyshenkilö
Matti Lötjönen
040 668 5684