Mediapajan ja Kevan yhteistyö

Julkaistu: 07/05/2015 Julkaisija: Kategoria: Kettu-lehti

Laptuote-säätiön Mediapajan ja Keva-osaston yhteistyö alkoi vuoden 2014 lopulla, noin marraskuun puolivälissä. Millaista on työskentely Kevan Mediapaja-pisteessä olllut? Alusta asti mukana olleena halusin jakaa kokemuksiani, joten härkää sarvista ja kirjoittamaan!
WIN_20141113_133757
Aivan ensimmäinen työtehtäväni mediapajalla oli suunnitella ja toteuttaa kyltti yhdessä toisen pajan tytön kanssa. Ylläolevassa kuvassa oma osuuteni Mediapisteen “koristeista” vielä keskeneräisenä. Tietokonetta ei työhön tarvittukaan, perinteisemmätkin mediat ovat yhä tarpeellisia! Kylttiä oli hauska tehdä ja hieman jännityksellä odottaa millainen vastaanotto kokeilulla tulisi olemaan.

Toinen julisteemme.

Toinen julisteemme.

Itsekin oli aluksi tustuttava padien toimintaan, mutta se kävi helposti.

Itsekin oli aluksi tustuttava padien toimintaan, mutta se kävi helposti.

Kun kaikki oli valmista, päätettiin sopiva ajankohta ja lähdettiin esittäytymään. Mediapiste sai positiivisen vastaanoton ja (tietääkseni!) kaikille jäi posiivinen mieli.

Kevan Mediapaja-pisteen alku.

Kevan Mediapaja-pisteen alku.

Aloime käymään ohjaamassa n. tunnin verran joka keskiviikko. Toiminnan alkupuolella harjoiteltiin enimmäkseen valokuvaamista Windows-tableteilla halukkaiden kanssa ja vapaaehtoisia olikin riittävästi. Myöhemmin siirryttiin kokeilemaan myös kevyttä kuvien muokkausta, jotta tabletit tulisivat paremminkin tutuksi ja toiminta monipuolistuisi vähitellen. Itse ainakin pidin tästä kokemuksesta ikäänkuin kevyeen opetustyöhön ja ohjattavien eri kokemustasot tietotekniikassa toivat vaihtelua ja juttelunaihettakin. Kun kuvauspuoli oli jo varsin tuttua kokeiltiin myös erilaisia kevyitä pelejä, mikä saavuttikin suosiota ja oli minustakin pelaajaihmisenä luonnollisesti hauskaa.

Huhtikuussa toiminta saikin sitten kaivattua suuntaa, kun idea Kettu-lehdestä oli syntynyt ja mediapajalla luonnollisesti on tieto-taitoa tarjota avuksi juttujen toteuttamisessa. Itse pidin ideasta hyvin paljon ja logon valinnasta alkaen ensimmäisten juttujen kirjoittamiseen olen ollut mielelläni projektissa mukana. Sääli vain, että oma aikani Laptuoteella alkaa lähestyä loppuaan (ainakin tältä erää), itse asiassa kirjoitan tätä viimeisenä päivänäni täällä. Toivon kuitenkin hyvää jatkoa kaikille muille yhteistyössä nyt ja jatkossa mukana oleville. Kiitos ajasta kanssanne!

Allekirjoittanut Kettu-tunnelmissa.

Allekirjoittanut Kettu-tunnelmissa.

~Maarit M.

Mediapaja: https://laptuote.fi/tyopajat/atk-ja-mediapaja/
Vammaisten henkilöiden työtoiminta -palvelu:https://laptuote.fi/palvelut/vammaisten-henkiloiden-tyotoiminta/

yhtkuva_pieni